Uutiset & Media

Tukea Lastenklinikoiden Kummeille

Osa Oriolan Gefiluksen® tuotosta menee jatkossa hyvään tarkoitukseen Lastenklinikoden Kummeille. Jokaisesta myydystä Gefilus® Purutablettien 30 kappaleen pakkauksesta sekä Tipat ja Tipat +D -pakkauksesta lahjoitetaan kuusi senttiä Lastenklinikoiden Kummeille.

Lahjoitus kohdentuu elinsiirto-osastolle. Tarvelistan kärjessä on esimerkiksi verenpainemittareita ja vaakoja. Lisäksi potilashuoneisiin ostetaan nojatuoleja, joilla pitkiä aikoja lastensa vuoteiden ääressä valvovat vanhemmat voivat levähtää.

Koko Suomen lasten elinsiirtotoiminta on keskitetty Helsingin Lastenklinikalle. Siirtoja tehdään vuosittain noin kymmenen, ja valtaosa potilaista selviytyy. Hoidon jälkeen lasten ja nuorten kehitys on ollut normaalia ja elämänlaatu hyvä. Lapsipotilaat saavat muun muassa sydän- ja maksasiirtoja. Nuorin sydämensiirtopotilas on ollut siirtohetkellä neljän kuukauden ikäinen. Yleisimmät syyt hoitoihin ovat synnynnäiset sydänviat ja sairaudet, kuten maksasyöpä tai hepatiitti.

Julkaistu 19.04.2011