Kaksoisolennaisuusanalyysi

Oriolan vastuullisuusagenda perustuu vuonna 2023 toteutettuun kaksoisolennaisuusmäärittelyyn. Olennaisuusanalyysi määrittelee vastuullisuustyömme painopisteet ja ohjaa toimenpiteitämme. Analyysin avulla olemme tunnistaneet, arvioineet ja priorisoineet olennaisimmat teemat arvoketjussamme paitsi sidosryhmien myös liiketoimintamme kannalta. Arvioinnissa tarkasteltiin sekä toimintamme vaikutusta yhteiskuntaan että tunnistettujen teemojen mahdollisia riskejä ja mahdollisuuksia liiketoiminnallemme.

Olennaisten teemojen tunnistaminen

Olennaisuusanalyysin lähtökohtana oli tunnistaa mahdolliset Oriolalle olennaiset teemat. Vastuullisuusteemojen listaus perustui Oriolan omiin julkaisuihin ja ulkoisiin lähteisiin, kuten yhtiön edellisessä olennaisuusmäärittelyssä tunnistettuihin teemoihin, vastuullisuusstandardeihin ja viitekehyksiin (esimerkiksi GRI ja SASB), YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja maailmanlaajuisiin megatrendeihin.

Sidosryhmien näkemysten kerääminen

Oriolan sidosryhmiltä kerättiin sekä laadullista että määrällistä tietoa sähköisellä vastuullisuuskyselyllä. Lisäksi ulkopuolinen kumppanimme toteutti syventäviä haastatteluja sekä ulkoisille että sisäisille sidosryhmille. Sähköinen kysely oli suunnattu Oriolan työntekijöille ja johdolle sekä useille ulkoisille sidosryhmille, kuten sijoittajille, lääkeyrityksille, apteekeille, toimittajille ja viranomaisille. Saimme kyselyyn yli 500 vastausta.

Vaikutusten arviointi ja olennaisten vastuullisuusteemojen tunnistaminen 

Oriolan kaksoisolennaisuusmäärittelyssä arvioitiin sekä ulkoisia vaikutuksia (Oriolan arvoketjun eri vaiheiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön) että sisäisiä vaikutuksia (Oriolan suoritukseen ja liiketoimintaan vaikuttavat riskit ja mahdollisuudet, jotka saattavat vaikuttaa yhtiön arvoon nyt tai tulevaisuudessa).

Vaikutusten arviointi sisälsi seuraavat toimenpiteet:

  • Vastuullisuuteen liittyvien vaikutusten merkittävyyden arviointi Oriolan arvoketjun eri vaiheissa
  •  Oriolan arvonluontikykyyn mahdollisesti kohdistuvien taloudellisesti olennaisten vastuullisuusteemojen vaikutusten arviointi
  • Sidosryhmien tärkeimpien tiedontarpeiden kartoitus ja vastuullisuusteemojen tärkeyden arviointi näiden tarpeiden perusteella
  • Tärkeimpien nykyisten ja tulevien vastuullisuuteen liittyvien mahdollisuuksien ja riskien listaus
  • Teemojen ryhmittely ja priorisointi sisäisissä työpajoissa
  • Oriolalle olennaisten vastuullisuusteemojen tunnistaminen

Vuoden 2023 kaksoisolennaisuusmäärittelyn tulokset on esitetty alla olevassa olennaisuusmatriisissa. 

Oriolan vastuullisuusagenda, mukaan lukien toimenpiteet, tavoitteet ja mittarit, perustuvat näille tuloksille. Olennaisten teemojen perusteella muodostettiin kolme vastuullisuusteemaa: Ympäristö, Ihmiset sekä Hallinnointi ja yhteiskunta. Oriolan johtoryhmä on hyväksynyt olennaisuusmatriisin.

Tunnistetut olennaiset teemat heijastavat Oriolan liiketoimintaa ja strategiaa. Ne kytkeytyvät olemassa oleviin pyrkimyksiimme edistää ihmisten hyvinvointia ja minimoida toimintamme ympäristövaikutukset. Lisäksi tulevaisuudessa keskitymme entistä enemmän arvoketjumme vastuullisuuteen, sekä ilmaston että ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Jotta voimme jatkuvasti kehittää ymmärrystämme siitä, mikä on Oriolan kannalta olennaista, sekä vastata sidosryhmiemme muuttuviin odotuksiin, pyrimme toteuttamaan olennaisuusmäärittelyn kolmen vuoden välein.

Tausta

Oriolan ensimmäinen olennaisuusmäärittely toteutettiin vuonna 2018 ja toinen sosiaaliseen vastuuseen keskittynyt olennaisuusmäärittely vuonna 2021. Vuonna 2023 olennaisuusmäärittelyä laajennettiin kattamaan kaksoisolennaisuusmäärittelyn kaikki kolme näkökulmaa: olennaiset vaikutukset, taloudellinen olennaisuus ja sidosryhmien tiedontarpeet.